Tavoitteeni kirjoittajana
Olen vuosien mittaan kehittänyt omaa long poem -kirjoittamismetodiani, jonka ajatuksena on kirjoittaa runoteos, joka on kokonaan yhtä runoa, jota sivujen kääntäminen rytmittää. Yhdistän runoa ja esseemäisiä kirjoittamisen rakenteita mm. kirjoissani Vaarallisen eläimen tilanne ja Kunnes minua ei jää. Myös lastenrunoteokseni ovat pitkiä runotarinoita.
Olen yrittänyt kirja kirjalta löytää rehellisemmän tavan kirjoittaa. Minulle rehellisyys on joskus merkinnyt tietynlaista ravisuttamista: näin rehellinen ja haavoittuva uskallan olla. Olen kuitenkin urani edetessä ymmärtänyt, että ravistelu ei ole tarpeen. Mikäli tutkin pelottomasti omaa ihmisyyden kokemustani, se koskettaa myös lukijaa, sillä pintakerrosten alla ihmisyys on usein hyvin samankaltaista.
Tavoitteeni on löytää tämä yhteinen, kaltainen. Kunhan pääsemme naamioiden, sosiaalisten normien, nolouden, jatkuvan reagoinnin ja muiden sumentavien esteiden läpi, voimme keskustella ja kohdata suoraan, ilman pelkoa, aggressioita, häpeää tai pakenemista. Yritän kirjoittaessani työstää itseäni niin, että pääsisin vapaaksi naamioistani. Olen rakentanut elämäni tukemaan kirjoittamista, ja olen löytänyt tärkeitä reittejä erityisesti buddhalaisuudesta sekä yiquanista, jota olen harjoittanut yli 10 vuotta. Otteeni on hidas ja hiljainen; yritän louhia esiin asioita monen, monen kerroksen alta.
Minulle hitaus on tärkeä arvo jo sinällään. Hidas etsiminen on arvokasta. Kaiken ei tarvitse olla näyttävää ja dramaattista.
Teokset
Neljässä ensimmäisessä runoteoksessani tutkin ihmisen toimintaa ääriolosuhteissa. Esikoisteokseni Läpilyöntikipu kertoo katoamisesta, kuolemasta ja sen hyväksymisestä. Grand plié vie ihmisen ruumiin äärimmilleen klassisen baletin treeneissä. Kolme käsittelee elämän ääriä sekä rajallisessa ruumiissa että rajallisella planeetalla ja Vaarallisen eläimen tilanteessa kiivetään vuorille, kuolemanvyöhykkeelle.
Niiden jälkeen käänsin sekä ajatusta että kieltä uuteen suuntaan, ja löysin ihmisyyden ydintä tyhjyydestä, toivosta ja radikaalin rehellisestä tavasta kohdata itse ja maailma. Viidennen teokseni (lepatus pilke) kantavana voimana onkin toivon tunne ja kokemus. Teos ilmestyi keväällä 2025 Enostonen kustantamana.
Vuoteen 2025 mahtui myös Kunnes minua ei jää – runon ja proosan hybridi kamppailulajien harjoittamisesta. Minulle se on kehon ja mielen kamppailukirja, joka dokumentoi ei-niin-helppoa siirtymää suorituskeskeisestä tavasta liikkua kohti kehollista läsnäoloa.
Parhaillaan työstän runoja identiteetin rakennuspalikoista, kuten rakkauksista ja ympäristöistä, sekä omaelämäkerrallisen muistin rajoista. Warelia julkaisee kirjan 2026.
Lastenrunotarinani (2017-2020) sijoittuvat avaruuteen ja puutarhaan. Kaikissa kolmessa teoksessa ydinteemana on uteliaisuus ja kiltteys radikaalina tapana suhtautua toisiin eläviin olentoihin.
Runon puolestapuhuja
Puru-kollektiivin runotoimijana tutustuin runonjulkaisemisen moniin puoliin. Olen tehnyt kustannustoimittajan työtä myös muille kuin Purun kirjailijoille.
Esiintyjänä olen innostunut runon puolestapuhuja. Rakastan lukea runoja yleisölle, mutta myös puhua runosta, runojen julkaisemisesta, kirjoittajan peloista ja pelottomuudesta, teoksellisuudesta ym.! Nautin keskusteluista, joissa tullaan yhdessä sanoittaneiksi jotakin sellaista, mitä kukaan ei yksin saisi itsestään ilmi. Keskusteluissa eri alojen kirjailijat pääsevät jakamaan ajatuksiaan ja luomaan uutta mahdollista tilaa tekstille.
Olen luonut tanssi- ja runoimprovisaatiota yhdistävän teoksen tanssijatyöparin kanssa. Teos on mahdollista sovittaa erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin.
Runoilija Raisa Jäntti 