Kritiikistä ja keskeneräisyydestä

Eilisiltana löysin postilaatikosta uusimman Tuli &savun (1/23), jossa oli upea kritiikki Vaarallisen eläimen tilanteesta (Sofia Blanco Sequeiros). Kriitikko oli löytänyt teoksesta paljon sellaista, mitä sinne halusin laittaa, ja mikä ei ihan päällimmäisenä silmille hyppää.

Kritiikin lopussa kriitikko kirjoittaa: “Kaikki teoksessa viestittää, että se on tehty kirjailijan omaa taiteellista visiota seuraten. Teos ei vaikuta siltä, että sitä olisi siloteltu keskivertolukijalle ‘helpommaksi’, eikä se toisaalta juurikaan piittaa asemansa kotimaisen kirjallisuuden kentälle vakiinnuttaneen kokeellisen runouden kielen tai muodon konventioista. Jäntti luo oman kielellisen rekisterinsä – – .” Myös kirja esineenä saa häneltä myönteistä huomiota.

No, allekirjoitan sen, että teos tosiaan seurailee aika tinkimättömästi omaa visiotani. Mutta se, mikä on erityisen tärkeää tällaisen teoksen kanssa, on ammattitaitoinen kustannustoimitus; esilukijat, joihin voi luottaa. Muutenhan en voi tietää, jääkö se oma rekisteri vain omaksi, vai avautuuko se muillekin. Olen iloinen, että lukijoita oli ja että kieli avautuu!

Tällainen arvio, joka nostaa esiin tekijän vision seuraamisen (ja ihan positiivisella tavalla) antaa ihan hurjasti kannustusta nyt työn alla olevan käsikirjoitukseni työstämiseen. Omaa visiotaan voi tosiaan seurata niin, ettei silottele sitä kellekään. Hyvä tästä tulee, on tämän huhtikuun kantavin ajatus.