Ruumiillisuudesta

Kirjoittaminen on ruumiillinen teko. Esimerkiksi näin se on sitä minulle:

Olen kirjoittanut jokaisen kirjani käsin muistikirjaan (ja monta kertaa kaiken lisäksi).

Ensin kirjoitan kasan muistikirjoja täyteen. Kasan koko vaihtelee, mutta usein se on n. 6-8 kpl ihan isoja parisataasivuisia muistikirjoja. Käsialani on suurta, koska jos kirjoitan pienesti ja nätisti, saan nopeasti jännetuppitulehduksen, eli joku muu mahduttaisi saman tekstimäärän vähempään sivumäärään. Mutta no, aikamoinen kasa.

Toisessa vaiheessa kirjoitan samoja tekstejä uudelleen, uusia versioita niistä, toimivia asioita yhteen ja erikseen, rakennetta ja järjestystä. Tämänkin teen käsin.

Kirjasta riippuen olen kirjoittanut vielä ihan kohtuullisen loppuvaiheessakin käsikirjoituksen vielä kerran alusta loppuun käsin, koska se on hyvä keino mitata jokaisen sanan painoa. Kun käsi väsyy, on suuri houkutus jättää turhilta tuntuvat kohdat kirjoittamatta, ja juuri niin pitääkin tehdä. Karsia kaikki turha.

Toisellakin tapaa ruumiillista kirjoittaminen on. Esimerkiksi tänään tanssin olohuoneessa, ilman musiikkia, hengitin rytmissä ja kierin lattialla. Sen jälkeen kirjoitin, yhä rytmissä keinuen ja tanssien, sillä halusin vartalon ja rytmin mukaan tekstiin.

Sanat ovat minulle fyysisesti totta, ja niiden kanssa on tosi hauskaa ja jatkuvasti yllättävää työskennellä. Löytämäni lauseet järkyttävät usein minua itseänikin, sillä on ihme sanoa jotakin tarkasti, tarkemmin kuin mihin sanat yksinään riittäisivät.