Maksimalismia

Seuraava teokseni (viides tai jos lastenrunot lasketaan mukaan (ja miksei laskettaisi) kahdeksas) ilmestyy tänä vuonna, joten sen kanssa on viime kuukausina ollut enää viilailua. Sen ohessa olen keskittynyt täysillä jo seuraavan teoksen kirjoittamiseen.

Missä vaiheessa olen? Olen täyttänyt kuusi muistikirjaa runoluonnoksilla ja viime päivät olen kirjoittanut muistikirjoja puhtaaksi koneella. Tänään aloin tulostaa tekstejä. Tajusin, että tulostettavaa tulee n. 300 sivua, ja minulta loppuu heti paperin lisäksi myös varmaankin muste. Joten kauppaan!

Vaihe on innostava ja konkreettinen. Näen, että olen todella kirjoittanut paljon, työni on johtanut täysiin papereihin, suureen kasaan täysiä papereita.

Vaihe on myös tavallaan surullinen. Nyt, kun alan lukea, valikoida, yliviivata ja poistaa, teoksen tulevaisuudet alkavat rajautua. Kaikki ei kohta enää ole mahdollista; mahdollista on vain yksi tietty teos.

Ja sitten teoksesta tulee upea, ja sen hiominen on hienointa mitä voi olla.

Sitä ennen on kuitenkin käytävä huolella läpi kaikki kirjoitettu, päättää mitä otan editointiin (kirjoitan tekstit uudestaan käsin, koska tykkään tehdä kaikki työvaiheet niin) ja alan rakentaa.

(Joskus vähän kadehdin niukempia kirjoittajia, mutta toisaalta rakastan määrää ja muistikirjapinojen korkeutta.)