Kirjojeni nimet, lyhyt historia

1) Läpilyöntikipu

Olin kirjoittanut teoksen todella pitkälle ilman nimeä. Sillä ei ollut edes mitään työnimeä, se oli vain kässäri. Teos käsittelee performanssitaiteilija Bas Jan Aderin katoamista Atlantille kesken performanssin. Runoissa pohditaan katoamista ja kuolemaa ja niiden hyväksymistä (ja miten mahdotonta se hyväksyminen on).

Olin ihan vailla nimeä kun olin jo lähettämässä kässäriä Runo-Kaarinaan (jonka se sitten voitti). Juttelin ihan muista asioista tutun lääkärin kanssa ja hän käytti ohimennen sanaa ‘läpilyöntikipu’ – se on lääketieteellinen termi. Heti kun kuulin sanan, hihkaisin kesken keskustelun “Se on se! Mun kirjan nimi!” ja sitten se oli kirjan nimi.

2) Grand plié

Tämän teoksen työnimi oli tosi pitkään pelkkä pilkku, siis se merkki

,

koska se muistuttaa tarpeeksi isolla fonttikoolla kärkitossua joka on varpaillaan. Mutta sain palautetta, että kirjan nimi ei voi olla pilkkumerkki, mikä on hyvin ymmärrettävää.

Luetutin sitä yhdessä ryhmässä ja siellä keskustelussa tuli esiin, että kun kirja kertoo niin tymäkästi baletista, sen pitäisi selvitä heti nimestä. Mikä on sana, josta likimain kaikki saavat heti mielleyhtymän balettiin? Päädyttiin pliéseen.

No, kun mietin asiaa, teos ei ole mikään pelkkä plié vaan iso, grand plié. Se jäi, ja ai että rakastan sitä nimeä.

Anekdoottina, kirjan kansi löytyy Plié-nimellä Purun sivuilta, en ole koskaan halunnut vaihtaa kuvaa.

3) Kolme

Kolmea kirjoittaessani tajusin aika varhaisessa vaiheessa, että siinä on kolme samanvoimaista osaa, joita en halua laittaa mihinkään järjestykseen. Aloimme Puru-kollektiivissa keskustella sen julkaisemisen muodosta. Kolme erillistä kirjaa, miksei!

Jokaisella osalla oli siinä vaiheessa jo nimi (Labyrintti, Pohjapiirros, Opaskierros). Nimet tulivat intuitiivisesti sisällöistä, ne vain olivat mielessäni jossain vaiheessa. En oikeasti tiedä, mistä ne tulivat.

Mutta millä ne sidottaisiin yhteen? Yhteistuumin, monen keskustelun myötä, päädyimme yläotsikkoon Kolme, joka on selittävä, helposti hahmotettava ja kertoo teoksen idean ja koon.

4) Vaarallisen eläimen tilanne

Tämä teoshan sai alkunsa siitä, että luin lehtijutun golfin sääntömuutoksista. Innostuin niistä säännöistä niin että ostin ne kirjamuodossa ja luin ne läpi. Ja ovatkin muuten hyvät säännöt!

Golfin sääntökirjassa on mukana sääntö nimeltä Vaarallisen eläimen tilanne.

Sääntö kertoo, miten toimia, kun kentällä tulee vastaan pelaajan henkeä uhkaava eläin, ja kuitenkin pitäisi se pallo saada pelatuksi.

Rakastuin tuohon säännön nimeen niin että otin sen jo kirjoittamisen alkuvaiheessa työnimeksi. Olin hyvin tietoinen siitä, ettei se ehkä sovi lopputulokseen ja siitä on luovuttava. Mutta sitten kävikin niin, että kaikki kirjan sivujuonteet vuorikiipeilystä kirjoittamisen vaaroihin istuivatkin hienosti nimen alle.

Sekin on nimi, jota rakastan niin paljon että oikeasti tein jo vähän surutyötä kun mietin että siitä on ehkä osattava luopua.

5) lepatus pilke

Minähän en tykkää mistään kikkailusta, jossa kirjan nimi kirjoitetaan pienellä kirjaimella. Tämä nimi tulee tekstistä, enkä halua sanoa miten, koska jokainen esilukija on ollut sitä mieltä että se selittyy kun lukee teoksen.

Nimi voi tosiaan joskus tulla näinkin, muodossa jota ei itse olisi ajatellut koskaan käyttävänsä. Mutta se on oikea nimi!

*

PS Olen todella kiitollinen kaikista kirjojeni kansista, kaikille niiden tekijöille. Ne ovat kirjan kasvot, enkä koskaan olisi osannut kuvitella niistä mitään.